Vedostuksesta tulostukseen – viime kädessä taideteoksen tekijän osaaminen on tärkeintä

Jalo Porkkala on valokuvaaja, opettaja ja tutkija, joka tunnetaan vanhojen valokuvausmenetelmien elvyttäjänä.

Seikkailumatkallani digitaiteen tulostamisen parissa tapaan vanhan tutun, valokuvaaja Jalo Porkkalan, joka kanssa olen vuosien mittaan tavannut työ- ja näyttelyasioissa useammankin kerran. Eläkkeellä oleva Jalo on jo jättänyt opetuksen Kankaanpään Taidekoulussa (SAMK), mutta pitää vielä kursseja vanhoista valokuvausmenetelmistä.

Alkuaan Jalon projekti vanhojen menetelmien kanssa alkoi taidekoulussa pidetyistä työpajoista ja erikoistumisopinnoista. Niissä perehdyttiin valokuvien käsityövedostukseen. Sitä seurasi aiheeseen liittyvä Projekti Vedos, joka tutki ja kokeili näitä vedostusmenetelmiä. Projektin tarkoituksena ei ollut pelkkä kokeilu, vaan tulokset vietiin kuvataiteilijoiden opetukseen.

– Aihe oli silloin pinnalla ja saimme tutkimusryhmän kanssa kutsuja eri puolille maailmaa museoihin, missä oltiin kiinnostuneita samoista asioista. Ryhmä sai myös apurahan, joka avulla matkustelu jatkui. Muutaman vuoden aikana tuli nähtyä valokuvauksen ja grafiikan huippukokoelmia monessa maassa, Jalo kertoo.

Vaihtoehtoiset vedostusmenetelmät ovat työläitä, mutta etuna on, että niillä saadaan sävyasteikkoja, tekstuureja ja värisävyjä, joita ei tavanomaisin keinoin tavoiteta.

– Valonherkkyys on perinteisesti saavutettu käyttämällä hopeaa, mutta vaihtoehtomenetelmissä käytetään lisäksi mm. rautaa ja jalometalleja (kultaa, platinaa, palladiumia) sekä kolloideja, jotka ovat liimamaisia sidaineita.

Tietopaketti Köyhä Dagerrotyyppi

Työn tulokset julkaistiin kirjassa Köyhä Dagerrotyyppi vuonna 2012. Se oli ensimmäinen suomenkielinen vaihtoehtoisia vedostusmenetelmiä käsittelevä kirja ja samalla ensimmäinen aihetta käsittelevä tutkimus Suomessa. Kirja on tällä hetkellä ladattavissa maksutta netistä, Theseus-tietokannasta. 

Digiajan vedostaminen on tulostamista

Koska Jalo on toiminut pitkään valokuvaajana ja opettanut valokuvauksen lisäksi digitaalista kuvankäsittelyä kysymykseni ei koske nyt vaihtoehtoisia vedostusmenetelmiä vaan: mitä menetelmää kannattaa käyttää digimuodossa olevien teosten tulostamiseen? Oli sitten kysymyksessä valokuva, digitaalisesti muokattu valokuva tai muu digitaalinen taideteos.

– Säilyvyyden kannalta monet valokuvaajat ja graafikot suosivat mustesuihkutulostinta hyvillä pigmenttimerkeillä. Hyvälle paperille tulostetut kuvat säilyvät jopa paremmin kuin perinteinen valokuva, koska pigmentti painuu paperikuidun sisään, eikä se pyyhkiydy esimerkiksi vahingossa teoksen pinnalta pois, Jalo kertoo.

Vedostamisen ja tulostamisen käsitteillä on eronsa.

– Ymmärrän tulostamisen niin, että valmista tavaraa tehdään useina kappaleina. Vedostaminen taas on oma taiteenlajinsa, jossa tarvitaan käsityötä joka vaiheessa.

– Kun digitulosteet tulivat enemmän taiteilijoiden käyttöön joskus 90-luvulla, näki grafiikan näyttelyissä merkintöjä digital print inkjet, pigment inkjet print, mutta nykyään käytetään useimmiten digital print, mikäli asia halutaan mainita.

Itse olen nähnyt näyttelyteoksissa myös maininnan pigmenttivedos, joka tarkoittaa Jalon mainitsemaa mustesuihkutulostusta happovapaalle paperille.

Jalo kertoo, ettei hänellä itsellään ole ollut tulostettujen teosten näyttelyjä, kaikki ovat olleet originaaleja.

– Mutta jos ajattelee tunnettujen suomalaisten valokuvaajien näyttelyjä, niin esimerkiksi Pentti Sammallahdella ja Taneli Eskolalla on ollut pigmenttivedoksia ja molemmat ovat myös syvällisesti perehtyneet painotekniikkaan. Värinhallinta tietysti liittyy moneen asiaan ja se vaatii laajaa asiantuntemusta.

– Tulostimet ovat paljon kehittyneet niistä ajoista, kun itse kiinnostuin vanhoista vedostustekniikoista. Nythän pystyy digitaalisessa kuvankäsittelyssä jo jäljittelemään vanhojen valokuvausmenetelmien jälkeä. Täytyy olla todella asiantuntija nähdäkseen eron. Itseäni vähän riipaisee sellainen tekotapa, koska tietää ettei se ole aito, vaikka näyttää siltä.

Omissa näyttelyissä uniikit dagerrotyypit

Dagerrotyyppien kuvaaminen on todella "vaihtoehtoista" ja kuvauskalusto sen mukaista. Kuvassa on puukamera, joka on rakennettu 1840-luvun dagerrotypia-kameran mallin mukaan.

Jalo on itse työskennellyt viime vuodet dagerrotypian parissa. Dagerrotypia on 1830-luvulla kehitetty valokuvausmenetelmä. Muun muassa Suomen vanhin valokuva Turun Uudenmaankadusta (Henrik Cajander 1842) on dagerrotyyppi. Siinä kuva valotetaan suoraan kamerasta hopeapinnoitteiselle kuparilevylle.

– Dagerrotypialla syntyvistä uniikeista teoksista minulla on ollut näyttelyitä, muun muassa Tallinnan Fotomuuseumissa. Teokset ovat pieniä, korkeintaan postikortin kokoisia, koska levyn pitää mahtua kameran sisään, Jalo kertoo.

Työskennellessään valokuvauksen opettajana Jalolla oli mahdollisuus käyttää koulun laboratoriota ja laitteistoja. Kotioloissa on hankala käsitellä esimerkiksi dagerrotypian vaatimia aineita kuten jodia, bromia ja elohopeaa.

– Tämän takia olen nyt tehnyt vähän kaikkea siistiä sisähommaa, mikä juolahtaa mieleen. Kursseja olen pitänyt esimerkiksi Luovan valokuvauksen keskuksessa Jyväskylässä.

Lopuksi Jalo kiteyttää mistä kaikessa on loppujen lopuksi kysymys:

Osaavat mestarit tekevät tulostuksia ja vedostuksia tavalla, jos toisella - lopputulos ei ole tulostustekniikasta kiinni.

Jalo Porkkala: Nollaraide, Noormarkku (2017)

Jalo Porkkala: Hautausmaan muuri, Pariisi (2019)

Katso lisää näytteitä Jalo Porkkalan teoksista

Teksti ja pääkuva: Hanna Valtokivi (2020)